Joukkoliikenteen digiratkaisujen osaaja.

Waltti Solutions Oy on joukkoliikenteen asiantuntijaorganisaatio ja johtava joukkoliikenteen IT-ratkaisujen tuottaja Suomen kaupunkiseuduille. Olemme omistajakuntiemme luotettava ja innovatiivinen kumppani IT-hankinnoissa ja palveluiden tuottamisessa. Palvelumme vaikuttavat päivittäin satojen tuhansien kaupunkilaisten liikkumiseen.

Yrityksen tarina alkoi vuonna 2013 Liikenneviraston aloitteesta käynnistetyllä hankkeella, jonka tavoitteena oli kehittää kaupunkijoukkoliikennettä järjestäville kaupungeille yhteinen lippu- ja maksujärjestelmä. Tarkoituksena oli lisäksi yhteisellä hankkeella kasvattaa joukkoliikenteen käyttöastetta ja joukkoliikennejärjestelmien kehittämistä. Hanke tunnettiin alussa ”Piletti”-työnimellä. Ryhdyttiin kehittämään järjestelmää, jonka keskiössä oli yhteiskäyttöisenä maksutapana omistajakaupunkien joukkoliikenteessä toimiva Waltti-matkakortti.

Tänä päivänä Waltti Solutions Oy on Helsingin Seudun Liikenne -kuntayhtymän (HSL) ja 22 kaupunkiseudun omistama IT-hankinta- ja palveluyhtiö. Omistajakaupunkimme ovat Hämeenlinna, Imatra, Joensuu, Jyväskylä, Kajaani, Kokkola, Kotka, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Tornio, Mikkeli, Oulu, Pori, Raasepori, Rovaniemi, Salo, Seinäjoki, Tampere, Turku ja Vaasa. Olemme kasvaneet perustamisestamme lähtien ja odotamme kasvumme jatkuvan myös tulevaisuudessa.

Korttikeskeisestä Waltti-järjestelmästä olemme sittemmin siirtyneet tilipohjaiseen lippujärjestelmään, jossa lipputiedot ovat palvelimella ja asiakkaan matkatilillä fyysisen matkakortin sijaan. Kehitämme lippu-, maksu- ja matkustusinformaatiopalveluitamme jatkuvasti ja huolehdimme siitä, että ne toimivat kellon ympäri. Olemme mukana joukkoliikenteen it-toimijoiden verkostossa toteuttamassa tulevaisuuden ratkaisuja yhteishankkeina muiden alan toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on tarjota asiakkaille toimiva ja innovatiivinen joukkoliikenteen palvelukokonaisuus.

Palveluihimme kuuluvat tällä hetkellä muun muassa:

  • Waltti- lippu- ja maksujärjestelmän ylläpito ja kehittäminen
  • Verkkokaupan, mobiilipalveluiden ja lähimaksamisen kehittäminen kuluttaja-asiakkaille
  • Liikenteenhallinta- ja matkustajainformaatiopalvelut joukkoliikenteen järjestäjille
  • Waltti työmatkaetu yrityksille

Meille töihin?

Meillä pääset hyödyntämään ja kasvattamaan osaamistasi sekä tekemään työtä, jolla on merkitystä. Tehokas joukkueemme koostuu teknisen, kaupallisen ja liikennealan asiantuntijoista ja kasvumme myötä tarvitsemme lisää tekijöitä joukkoomme. Toimistomme sijaitsee Helsingin Pasilassa hyvien kulkuyhteyksien äärellä ja työskentelemme joustavasti hybridimallissa. Kulttuurimme on mutkaton ja joukossamme pääset vaikuttamaan omaan työhösi ja rakentamaan polkuasi omien vahvuuksiesi sekä kiinnostuksenkohteidesi mukaan.

Avoimista työpaikoista ilmoitamme LinkedIn-tilillämme, ota meidät seurantaan tästä!

Mikäli sopivaa tehtävää ei juuri nyt ole avoimena, mutta olet kiinnostunut liittymään aikaansaavaan joukkoomme, avoimen hakemuksen voit jättää osoitteeseen info@waltti.fi.

Yrityksen johdon yhteystiedot:

Toni Pallaspuro
toimitusjohtaja
+358 50 320 8859
toni.pallaspuro@waltti.fi

Visio

Tavoitteenamme on olla digitaalisten liikkumispalveluiden edelläkävijä 2025.

Strategiset painopisteet

Etenemme kohti visiota strategialla, joka rakentuu kuuden avaintekijän ympärille:

  1. Vahva perusta ja tekninen palvelupaketti
  2. Asiakasarvoa luova kulttuuri ja toimintamallit
  3. Arvoa kaikille omistajille
  4. Tulevaisuuden ratkaisut kuluttaja-asiakkaille
  5. Uudet yhteistyömallit ja kansalliset ratkaisut
  6. Datasta innovaatioita ja uutta arvoa

Arvot

Toimintaamme ohjaavat seuraavat arvot: asiakaslähtöisyys, vastuullisuus, edelläkävijyys ja yhdessä tekeminen.

Yhteystiedot

Sähköposti:etunimi.sukunimi@waltti.fi
Osoite:Waltti Solutions Oy
Opastinsilta 6 A
00520 Helsinki